Hae
Koti Kumpulassa

Liian pieni talo: Puretaanko, muutetaanko vai laajennetaanko?

 

Meidän vanha puutalo on meille ihan liian pieni. Vaihtoehtoja taitaa olla kaksi; muutto tai laajennus. Mietittiin jossain vaiheessa jopa, että puretaan vanha talo ja rakennetaan uusi, mutta se ei nyt taida enää kuitenkaan olla vaihtoehto. Meidän talo on rakennettu vuonna 1955, se on peruskorjattu joskus 70-luvulla ja laajennettu 2000-luvun alkupuolella. Varsinaisia asuinneliöitä on vähän, sillä meidän alakerran tiloja ei edes oikeasti lasketa asuinneliöihin. Tila on sen verran matalaa. Talon laajentaminen houkuttelee, mutta onko se hyvä vaihtoehto?

Varsinaisia makuuhuoneita tässä meidän talossa on vain kolme. Lapsia on neljä ja aikuisia kaksi, joten tosiaan makkareista on vähän pulaa! Mun mielestä jokaisella lapsella ei tartte välttämättä olla omaa huonetta, mutta kyllä me silti muutama huone lisää tarvitaan. Tällä hetkellä esikoisella on oma huone, kun taas nelivuotias ja kuusivuotias jakavat huoneen. Vauva nukkuu mun ja miehen kanssa yläkerrassa meidän makkarissa. Talon laajentaminen toisi meille lisää tilaa, jota me kipeästi kaivataan.

 

 

Huoneita liian vähän, mutta muuttaa ei haluta

Me tykätään asua täällä niin paljon, että ihan helpolla ei kyllä täältä haluttaisi muuttaa pois. Tietty myös lasten koulu on sellainen seikka, että ihan helpolla ei sitä halua ruveta vaihtamaan. Tontti on iso ja vanha, joten kaikki tämä vehreys, takapihan metsä ja isot puut ovat myös asia, joka me koetaan tärkeäksi. Nyt kun ollaan rinnetontilla asusteltu monta vuotta, ei lapset haluisi enää tasaiselle maalle. Talvella on pulkkamäki omasta takaa ja kesällä mäkeen saa viriteltyä vesiliukumäen tai harjoteltua virvelin heittoa mäen päältä.

Tykätään Kumpulasta ihan hurjan paljon. Täällä on ihanan rauhallista, koulu on suht lähellä, kaupunkiin ajaa puolessa tunnissa (allekin) ja palvelut on lähellä. Kumpula on sopivan maalla, mutta kuitenkin kaupungissa. Tykkään myös alueesta siksi, kun täällä on ihanan vanhoja taloja ja tontteja. Vaikka meillä naapureita on, on tontit isoja ja ihanan vehreitä. Meillä on ihana oma rauha tontilla ja lapsilla tilaa touhuilla omassa pihassa. Talon laajentaminen olisi mahdollista myös tontin rakennusoikeiden puitteissa, mutta luvat täytyisi toki hakea.

Mutta tosiaan, makkareita on liian vähän ja kun ei me täältä haluta muuttaa, jää vaihtoehdoksi laajennus. Mutta mihin suuntaan? Eteen, sivulle vai ylös? Taaksepäin ei mahdu ainakaan paljoa. Me ollaan tässä talossa asuttu 9,5 vuotta, joten kahdessa kerroksessa asuminen on tullut tutuksi. Siinä on omat plussat ja miinuksensa, enkä ole kokenut sitä mitenkään hankalana. Toisaalta kerrokset tuovat ihan oman fiiliksensa asumiseen ja olen aina tykännyt siitä, kun talo on useassa kerroksessa. Mutta on siinä toki omat huono puoletkin.

 

 

Laajennus, ei mikään pikkuhomma

Laajentaminen kuulostaa isolta hommalta, ja sitähän se onkin, ihan sama mihin suuntaan se sitten tehdäänkään! Rahasta puhummattakaan. Meidän täytyisi varmaan muuttaa laajennuksen ajaksi tästä pois jonnekin vuokralle, varsinkin jos ylöspäin laajennettaisi. Meillä siis on talossa kylmä vintti, mutta jotta homma ei olis liian helppoa, siellä ei korkeus riitä asumiseen. Kattoa siis täytyisi korottaa ja onhan siinä sitten pari muutakin hommaa. Varmaan myös sivulle tai eteenpäin laajennettaessa, täytyis ainakin hetkeksi muuttaa pois.

Laajennuksesta on ihana haaveilla ja miettiä, millainen talo olisi sitten valmiina. Vielä ei olla mitään päätetty eikä oikein kunnolla suunniteltukaan. Tässä kun on ollu vähän muutakin hommaa! Univelka on niin tajuton, että en edes tiedä, uskaltaisiko tässä tilassa mitään päättääkään.

Jos muuten mun ajatukset sisustamisesta (ja meidän olohuoneen sisustuksesta) kiinnostaa, täällä on postaus olohuoneen sisustukseen liittyen.

 

-R

 

<a href=”https://www.bloglovin.com/blog/20789235/?claim=gpjsjwny49r”>Follow my blog with Bloglovin</a>

 

Tunnustus: Vihaan aamuja! Onko niistä pakko tykätä?

 

Vihaan aamuja. Oikeesti, minä 35-vuotias neljän lapsen äiti, vihaan aamuja. Mä en todellakaan ole mikään aamuihminen. En lähellekään. Jos saisin, valvoisin puolille öin ja heräisin aamulla ysiltä. En todellakaan kuudelta tai seitsemältä. En edes kasilta ja nukkuisin koko yön kuin tukki! Olen iltavirkku, rakastan nukkua ja just silloin, kun on se mun oma uniaika. Olispa mahtavaa oppia aamuihmiseksi ihan vaan siksi, koska tämä maailma ja sen aikataulut tuntuu suosivan aamuihmisiä. Koulu, eskari ja kerho alkaa 8.15 tai 9.00. Itse haluisin sillon vielä olla unten mailla.

Tässä elämänvaiheessa olis kyllä helpompaa olla aamuvirkku. Ei tarttis väkisin kammeta itseään joka aamu ylös eikä toisaalta lapsiakaan tarttis herättää, jos hekin olisivat aamuvirkkuja. Meillä kaikki neljä lasta ovat ensimmäiset vuotensa olleet hyvinkin aamuvirkkuja ja nyt vasta ehkä puolentoista vuoden verran meillä on saatettu nukkua aamuisin jopa puoli yhdeksään. Joskus myöhempäänkin. Vauva tosin on vielä siinä aamuvirkkuvaiheessa ja herää viimeistään seiskalta joka aamu. Minä iltavirkku en oikeen tästä tykkää!

Nykyään isommat lapset saattavat nukkua kahdeksaan viikonloppuisin kun heitä ei tartte herättää. Joskus jopa puoli ysiin! Esikoinen varmaan nukkuisi puolille päivin, jos ei herättelisi. Ensimmäisinä vuosinaan he ovat heränneet kuitenkin joka aamu kuuden maissa ja ennenkin, mutta siinä kohtaa kun kolme vuotta ikää tuli mittariin, alkoivat he nukkua aamulla. SItten taas mitä lähemmäs teini-ikää mennään, sitä pidemmälle nukutaan. Mun mielestä on tosi kurja herättää lapset aikaisin aamulla, kun tiiän kuinka pyllystä se herääminen on!

 

Voiko iltavirkku oppia aamuvirkuksi

 

Herääminen – päivän karsein homma

Mulle meinaan aikaisin herääminen on kauheen vaikeeta. En vain jaksaisi herätä. En käytä torkkua vaan herään silloin kun kello herättää. Torkku vain vaikeuttaa heräämistä, kun sen kanssa joutuu heräämään monta kertaa uudestaan. Aina kun on päässyt uneen, taas on uusi herätys. Kamalaa! Ja sitten kun herään liian aikaisin, oon kuin p*rseelle ammuttu karhu. Kaikki ketuttaa ja vielä pahemman kaavan kautta.

Kasvojen pesu kylmällä vedellä, lasi vettä ja kuppi kahvia auttavat hieman, mutta väsy on silti ihan järkky ainakin tunnin verran heräämisestä. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka oikeesti rakastavat herätä aikaisin ja nauttivat aamuista kaikessa rauhassa ennen kuin muut heräävät. Tai oikeesti aloittavat aamunsa tekemällä joogaharjoituksen ihan heti aamutuimaan. Mutta ei musta oo siihen. Sitä ennen täytyisi nousta ylös sängystä aikaisin ennen muita.

 

Rakkaudesta iltoihin ja omaan aikaan

Itse nautin aamujen sijaan illoista. Rakastan kun saan olla omassa rauhassa ja syödä illallista miehen kanssa kaksin. Nautin siitä, että mulla on omaa aikaa tai, että meillä on kahdenkeskeistä aikaa. Joskus, ennen tätä neljättä vauvavuotta ja sen mukanaan tuomaa aivotoiminnan lamauttavaa väsymystä, saatoin tehdä sen joogankin vasta illalla lasten mentyä nukkumaan, jos en päivällä ehtinyt sitä tehdä. Nyt tälläin ihan susisurkeilla yöunilla en todellakaan jaksa illalla jumpata muuta kuin itseni suihkuun.

Illat on mulle yhtä tärkeitä kuin aamut aamuihmisille. Nautin, kun saan valvoa ihan rauhassa eikä ole kiirettä mihinkään. Ei tarvi tehdä yhtään mitään. Päivät kun juoksee pää kolmantena jalkana, tulee rauhalliset illat ihan tarpeeseen. Nautin iltojen hämärästä ja lämpimästä tunnelmasta. Talvi-iltoina lämmittää takkatuli ja kynttilät, kesällä valoisa ilta-aurinko. On ihanaa kun lapset nukkuvat rauhallisesti alakerrassa ja itsellekin väsy hiipii pikkuhiljaa. Tärkeintä on, että saan vaan olla hetken!

Iltavirkkuna olemisessa ei ole muuten mitään vikaa, mutta niinkuin jo sanoin, koulumaailma on todellakin tehty aamuihmisiä ajatellen. Ja niin on yleensä myös työelämäkin! Mun tapauksessani työt keskittyvät sunnuntaihin ja pyhiin eli kellonajalla ei ole väliä. Mutta normaalisti kai se ns. toimistoaika täällä Suomessa on se ysistä viiteen tai kasista neljään, joten kyllä siinä aamuvirkku on kuin kala vedessä kun taas iltavirkku on se karhu, jota on sinne takapuoleen ammuttu.

 

 

Oon monta vuotta saanut harjoitella aamuvirkkuutta, mutta ei se vaan ole mua varten. Ei sitten millään! Eikä se oikeastaan haittaa mitään. Ei kaikkien kuulu ollakaan samanlaisia! Nautin illoista ihan hyvällä omallatunnolla ja tiedän, että sitten kun yöt taas tästä vauvan kanssa paranee, ei aamutkaan enää tunnu ihan niin kamalilta kuin nyt.

Jos muuten mun eka postaus täällä Vaikuttajamedialla meni ohi, niin löydät sen täältä näin. Siellä kerron vähän enemmän musta ja meidän perheestä!

Kumpi sä muuten oot? Aamu- vai iltavirkku?

 

-R